Rooma, Via Veneton varrella eräässä ravintolassa. Aiemmin samana päivänä olimme, sattumalta, nähneet paavi Benedictus XVI:n juhlakulkueen lähietäisyydeltä. (Kuva: Antti Filppu, kesäkuu 2012)
Paavi Benedictus XVI totesi uudenvuodenpuheessaan, että kapitalismille olisi etsittävä vaihtoehtoja. Kuukautta myöhemmin hän erosi virastaan, mikä on lähes ainutlaatuista. Pekka Haavisto mainitsi presidentinvaalien alla, että taloudessa olisi ajateltava myös nollakasvun mahdollisuutta. Hänestä ei tullut presidenttiä. Sen sijaan kaikki nauroivat Haavistolle, ”ja katsoivat ylen”, aina haastattelijoista muihin presidenttiehdokkaisiin, puhumattakaan talouden ja kulttuurielämän asiantuntijoista jne.
Itse pidin tätä Haaviston uran tähtihetkenä, samaa ajattelin paavi Benedictus XVI:n uudenvuodenpuheesta. Luulin, että asiat alkavat muuttua, kun tämänkaltaiset henkilöt uskaltavat sanoa jotain näin ”radikaalia” (vaikken nähnyt puheissa mitään ihmeellistä sinänsä, pidin niitä myönteisinä merkkeinä, suuntaviittoina kohti parempaa keskustelukulttuuria).
Kriittisen ja tutkivan journalismin nimissä joku voisi todeta, ettei kukaan ole vielä uskottavasti ja vakuuttavasti onnistunut perustelemaan, mitä järkeä on kapitalistisessa talousjärjestelmässä ylipäätään, ja miksi nollakasvun ideaalissa ei ole mitään järkeä – tai miksi siitä ei saisi edes puhua. Ehkä laajemman ”ekonomisen prosessin” yhdistäminen epämääräiseen kasvuun kuihduttaa koko talouden maaperän. Ehkä kasvu ideaalina kuuluu enemmän henkiseen kulttuuriin (ja kapitalismissa on väärinymmärretty koko pääoman käsite), eikä sillä olekaan tekemistä ns. talouden alatason eli tuotannon yms kanssa, jonka tehtävänä on turvata ihmisten ”toimeentulo” (sanan erilaisissa merkityksissä).
Aloitin maaliskuussa 2014 ekonomia-projektin, jonka tarkoituksena on ollut oppia ymmärtämään (ihmisiä jotka edustavat) nykyistä rahamaailmaa. Sain joululahjaksi, omasta toivomuksestani, Sixten Korkmanin yleisteoksen Talous ja utopia, sekä Björn Wahlroosin pahamaineisen Markkinat ja demokratia. Olen tutustunut molempiin ja saanut todeta, miten hienosti kirjoitettuja teoksia ne ovat – Nallen kirjaahan on riepoteltu paljon, mutta se on mainettaan parempi. Olen käynyt ekonomiaa käsittelevillä luennoilla (olin paikalla mm. keväällä 2014, kun Korkman ja useat ulkomaiset huippututkijat keskustelivat maailman taloustilanteesta Porthaniassa), ja aion jatkaa tällä linjalla. Minua on kuitenkin ihmetyttänyt jo pitkään, ettei varsinaisia ”kipukohtia” ole juuri käsitelty virallisissa keskusteluissa. Paavi Benedictus XVI:n esittämää vaatimusta ei ole otettu vakavasti, edes vitsinä.
Aina voidaan kritisoida Wahlroosin ja Korkmanin esittämiä näkyjä, julmasti ja hullunraivolla, esimerkiksi juuri otsikossa mainittua utopiaa käsitellen. Mitään näkijänlahjoja ei tarvita virheellisen utopiakritiikin havaitsemiseen. Muttei kiroiluun ole syytä mennä. Sen sijaan vaihtoehtoisten ajatusmallien etsimiselle / jakamiselle olisi tarvetta.
Kapitalismi on 1900-luvun kolikon toinen puoli, jonka toisena puolena oli sosialismi. Ehkä kumpikin käytti väärin ekonomiseen prosessiin liittyviä ehtoja, heijastaen toinen toisiaan? Tutustuin Marxin Pääomaan 2000-luvun alussa. Se oli materiaalina eräällä antropologian kurssilla. Vuosikymmen sitten ostin tyttöystävälleni syntymäpäivälahjaksi teoksen suomennoksen, jonka ainutlaatuinen painos on vuodelta 1918 (Helsingin työväen painokoneet lakkasivat olemasta vain hetkeä myöhemmin). Marxin esittämä ”kapitalismin kritiikki” meni perille omalla kohdallani viime vuosituhannella, kun eräs professori selvitti asiaa minulle, juodessani hänen viiniään ja polttaessani hänen tupakkansa.
Vanhakantainen humanisti vertaisi kapitalismin historiaa kristinuskon historiaan, ja esittäisi toteavan kysymyksen: itse asiaa ei ole osattu nähdä siellä, missä sen nimeä kannetaan? Ja loppu on historiallisen kuuluisaa….. Olkoon niin. Marx ei uskonut henkeen. Se liittyy johonkin, joka sosialismista jäi puuttumaan. Pääoman eli kapitaalin käsite saattaa hyvinkin olla avain tasapainon löytämiseen. Jos ymmärrämme mitä merkityksiä sanaan kätkeytyy, pääsemme ehkä vapaaksi vanhoista ja loppuunkulutetuista arvoista, joihin olemme itsemme ja toisemme kiinnittäneet. Varsinaiselta olemukseltaan pääoma tuskin on rahasumma. Voidaanko sitä käyttää hallitsemiseen, tai pohjimmiltaan edes varastoida (entä onko se liitettävissä ”maakauppoihin”, joiden ansiosta nykyinen talouskriisikin syntyi – ”real estate” yms ovat samankaltaisen periaatteen johdannaisia; kaikki alkoi sanasta ”land” ja siitä olettamuksesta, että maata voi myydä). Entä jos kapitaalia ei voida suoraan yhdistää mihinkään ”materiaaliseen objektiin”? Ehkä se liittyy kuuluisaan henkiseen pääomaan, kaikkiin inhimillisiin kykyihin ja näkymättömiin kehitysmahdollisuuksiin, jotka pohjimmiltaan kannattelevat ihmisen olemassaoloa. Voidaanko tästä näkökulmasta ymmärtää erilaisten aiheiden sekoittuminen nk. ”talouskasvun” ideassa – onko sen taustalla käsitys ”henkisestä kehityksestä”, jonka paikantaminen vain epäonnistui?
”Honey, I’m broke in Zürich” (Photo & note by Antti Filppu, April 2009)
Paljonko jäisi varaa erilaisille mahdollisuuksille soveltaa tätä ajatusta, vastineena jatkuvan ja väärin sijoitetun…………….. Kyllä, ei. Pahoittelen vaikean aiheen yksinkertaistamista. Mutta riippumatta siitä kuinka älyttömiä malleja tai teoreettisia esityksiä ja kuvitelmia ekonomiasta luodaan, maailmanhistorian valossa elämme jo uudenlaisia aikoja, eikä mikään abstraktio kykene loputtomiin vääristämään mitä todellisuudessa tapahtuu. Kärjistettynähän ekonomiassa on aina ollut ja tulee aina olemaan kyse vaihdosta, mutta onko sen suhdetta perinteisiin vastapareihin supply & demand ^ production & consumption vieläkään ajateltu tarpeeksi. Olen huolissani filosofisen keskustelun vähyydestä ”talousasioihin” liittyen. Aika joka ei pyri ottamaan huomioon tulevaisuudesta päin virtaavia merkityksiä on jo mennyttä aikaa. Ekonominen prosessi toimii omien lainalaisuuksiensa mukaan, mutta se voi toimia paremmin tai huonommin, riippuen siitä missä määrin ideat vastaavat todellisuutta, johon se kuitenkin aina pohjaa. Selvää on, ettei taloustiede ole edustanut tieteellisyyttä sanan varsinaisessa merkityksessä, eikä ekonomian kohdalla välttämättä aina tarvita teoretisointia vaan enemmänkin havainnointia. (Tämä on kerjäläisen apologiani siinä ”asiantuntemuksen” suossa, josta ei ota hulluinkaan enää selvää – ja jonka loputtomiin silmiin voi vedota kuka tahansa, millä tahansa tekosyyllä.)
KAΦE Valkoinen Kukka & Mustaa Viiniä 