Credo / myyttisen runouden manifestiin (2001)

Alla on Väki-lehden artikkelia varten loppuvuodesta 2001 tehtyjä muistiinpanoja, käsinkirjoitetusta muistikirjasta (The Book of Lists):

YEATS’ ”TOWER” (excerpts from a book written about W.B. Yeats – the first part is of unknown origin, perhaps an interpretation made by the author of the book? The latter quotes are presumably words written or said by the poet himself – [a note written in 2013])

”The poems reflect upon the nature of poetic responsibility, ponder the relationship of the body to the soul, question the ability of the imagination to defy physical decrepitude and death, and brood upon the significance of an individual life to the larger sweep of history.”

”…instead of ’Vision’ meaning by vision the intense realization of a state of ecstatic emotions symbolized in a definite imagined pattern, I have tried for more self-portraiture…[…]..natural and dramatic..[…]…convince…..of a man breathing and thinking”

A few days before his death, in a letter: ”Man can embody truth but he cannot know it”

II

Myyttinen ajattelu: ”nähdään”, ei ”ymmärretä”     Havaintojen, kuvien ja abstraktien teemojen välimaastossa

Tarvitsemme [….] bricoleurin tapaa tulkita; se ei pelkästään katso uudestaan eri näkökulmasta, vaan myös tekee uudestaan. Vaikka käyttääkin samaa leikkikenttää, rakentaa linnansa samalle hiekkalaatikolle. (Kuin aina ennenkin – primitiivit & muut). ”Runollinen ilmaisu”      Runous on pitkään toiminut modernissa yhteiskunnassa hiekkalapiona. Mielestäni on sääli, ettei runous enää pyri samaan

III

En kuitenkaan samaista taidetta (runoutta) myyttiin; myytti kertoo tarinan, luo kokonaisuuden osista jotka olivat hajallaan, taide luo tarinasta objektin. Koska (hyvä) runous sisältää myyttisiä elementtejä, se voidaan ”tulkita” onneksi eri tavoin eri aikoina              auttaa meitä paikantamaan ja uudelleen-nimeämään niitä voimia ja vaikuttimia joista Dante ja Goethe kirjoittivat ja joiden kanssa he kamppailivat…..     Muuten runous menee ohi, kaikuu kuuroille korville.

IV

”Phantasma to fancy”     Runous ei myyttisimmilläänkään voi olla samaa rituaalista kieltä kuten [….]      Tärkeää on huomata ja ymmärtää tämä suhde oikein: mytologisten hirviöiden suora esiinmanaus, samoin kuin muiden myyttisten teemojen peräänkuuluttaminen, vanhanaikainen romantiikka, eivät tuota toivottuja tuloksia enää!    Olisiko tässä syy siihen miksi meillä ei ole enää yleisesti arvostettua korkeakulttuurirunoutta?   Se mielletään juuri nimenomaan hirviöiden ja fantasiateemojen monotoniseksi (uudelleen)kierrätykseksi; vanha myytti ja siitä tehty runo ovat kaksi täysin eri asiaa; mutta runon alkuperäinen voima (kuitenkin) on peräisin samasta lähteestä kuin myytin. Sama logiikka on taustalla      Ei myytin maisemia saa siirtää runoon suoraan, vaan….. hiekkalinnasta täytyy tehdä itsensä (kulttuurinsa) näköinen.

(Firenzen Santa Maria del Fioressa oleva Domenico di Michelinon maalaus Dantesta ja Jumalaisesta Näytelmästä, vuodelta 1465. Kuva Laura Vilva.)

V

Tieteen ja runouden yhdistäminen on kuvottava ajatus. Totuuden nimissä kirjoitetut tarinat esittäytyvät / avautuvat meille kahdenlaisissa kehyksissä: toinen pyrkii oikotietä huipulle ja selittää maailman kokonaisvaltaisesti, perustelematta varsinaisesti mitenkään – koska taustalla on tietämys, ettei voida tietää kaikkea. Tämä tapa käyttää rakennusaineinaan ”ympäripyöreitä” [….]     Tieteellisellä lähestymistavalla on ymmärrettävästi ollut ongelmia (lähestyä) paikantaa käsitellä ymmärtää[?] tätä kolikon kääntöpuolta. Milloin se on johtunut uskonnosta, milloin yltiöpäisestä (rationalismista ja) ateismista…..    Ero näihin ”ympäripyöreisiin” totuuksiinhan oli välttämätön, jotta tiede ylipäätään pystyi vakiinnuttamaan oman asemansa. Aihetta aikanaan lähestyessään mm. E.B. Tylor koki, että nuo myyttiset mieli- ja kielikuvat jatkoivat elämäänsä ”in the sophisticated minds [of the modern poets]”.   ”Phantasma” oli muuttanut muotoaan ”fancyksi”, jalostettu länsimainen mieli oli todistanut hirviöt ja jumalat epätosiksi, ja ne kuuluivat nyt mielikuvituksen, ”fancy”, piiriin….

VI

….jossa ne saivat vapaasti jatkaa leikkejään. 1. esimerkki tästä on Tolkien. Koska en aio hyökätä sen enempää tiedettä kuin uskontojakaan vastaan, […..]     ”The changing of meaning” on hirvittävä ongelma! Eikä se tule ratkeamaan. Materiaali, joka ei tule koskaan vanhenemaan, koska sen totuus on eri paikassa kuin tieteen.    Ongelmaksi kuitenkin nousee [….] maailmankuvaus joka on joskus jollekin ollut aito ja rehellinen uskomus, muuttuu toisen käsissä ”saduksi”, ”valheeksi” tai muuksi….     Vertauskuvallisuus ja monitulkintaisuus; klassikothan ovat miltei myytteihin ja runouteen verrattavissa olevia status quo -asemaa nauttivia, jatkuvan uudelleentulkinnan kohteena ([….] olen kehäpäätelmässä. Auttakaa!)

VII

Kysymys: minne hävisi bricolage-runous? Johtuiko se siitä, ettei osattu sovittaa oikein (mielekkäästi) yhteen bricoleurin tapaa käsitellä asioita ja runouden tyylillistä ilmaisua? Kävikö niinkuin evolutionisteille, jotka mitätöivät kaiken?       Se, että nuo samat kiertokulut ja vastakkainasettelut ovat pohjimmaisina totuuksina, ei tarkoita, että niitä pitäisi ilmentää yltiöpäisesti runoudessa. Riittää, että niiden tärkein ominaisuus ymmärretään: ne liittävät johonkin laajempaan, merkitykselliseen kokonaisuuteen        to mean = order – = rules     Samalla ne luovat yhteyden, joskin näennäisesti näkymättömän, ajattomaan menneeseen,

VIII

Voi vain kysyä, ovatko nykypäivän runoilijat unohtaneet lukea Lévi-Straussia?    ….tietää, että kysymyksessä on ”illuusio” ei pitäisi tarkoittaa, että tällä illuusiolla ei olisi mitään annettavaa ihmiselle. Yksinkertainen väittämä, jonka varmasti jokainen on [….] mutta osaako sitä silti soveltaa oikein? Tietää, että nämä hiekkakakut eivät ole mitä tahansa, mielivaltaisesti rakennettuja.   On sääli, että yhä uudelleen yli-korostetaan mielikuvituksen ja luovuuden polkujen rajattomuutta, yllytetään / kehotetaan ihmisiä holtittomasti ”luomaan” uutta     Se jokin  -yhteys-   jää puuttumaan

IX

Loppujen lopuksihan kyseessä on vakava asia. [….] ei riitä että lukee myytit läpikotaisin. Ja soveltaa tai sovittaa niitä runoihinsa. Tämä yhteyden luominen johonkin suurempaan on kärsinyt (inflaatiota) lamasta [….] huono taide? Kaikkein pahintahan tämä on läpinäkyvässä new age -kirjallisuudessa, joka myös edelleen jaksaa viehättää ihmisiä….    Esim. ”tuonpuoleinen” on valtavan voimakas sana; se on pakko paikantaa jotenkin

X

[….] hyvin harvoin taideteos itsessään herättää minussa mitään suurempia tunteita. En nauti taiteesta, vaan sen takaa löytyvistä viitteistä johonkin, joka ylläpitää kuvaa ja vakaumusta eräänlaisesta myyttisestä maailmanjärjestyksestä (joka itsessään on yhtäkuin ”merkitys” – ”meaning” = ”to mean”). Myyttinen, alkuperäinen maailmanjärjestys (ei erona maailman järjestykselle) johon siis kuuluu, että se määrittelee mm. ”mielen” ja ”sielun” rajoja ja suhdetta maailmaan

Tämä myyttinen maailmanjärjestys on kaiken eettisyyden perusta.