”Uskontoon ja henkisyyteen liittyvistä kysymyksistä kiinnostuneille (20-40 -vuotiaille) tarkoitettu avoin ja vapaa, tunnustukseton keskustelupiiri kokoontuu aina kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 19.30-21.00 Kristiyhteisön seurakunnan tiloissa, osoitteessa Kartanontie 22, 00330 Helsinki (vanha keltainen talo Munkkiniemen sydämessä). Paikalla on myös pappi, joka ottaa osaa keskusteluun, muttei johda sitä. Jokainen voi tuoda mukanaan omat kysymyksensä ja ajatuksensa, joiden pohjalta piiri muodostuu. Ainoana vaatimuksena on vilpitön ja kunnioittava suhtautuminen uskonnollisiin ja henkisiin teemoihin, mukaan lukien eri uskonnot ja kulttuurit.
Ensimmäisellä kerralla käsittelemme kahta aihetta: ekumenian mahdollisuutta ja sen ongelmia, sekä magian olemusta ja suuntia. Ekumenialla viitataan tässä niin kirkkokuntien yhteistyön mahdollisuuksiin kuin eri taustoista ammentavien yksilöiden maailmankuvallisiin ongelmiin (jotka liittyvät esimerkiksi vaikeuteen valita monista vaihtoehdoista – käsittelemme myös perinteiden ja erilaisten suuntausten sekoittumista keskenään).
Ensimmäinen kokoontuminen on poikkeuksellisesti maanantaina 11.2.13. Piiriin ei tarvitse ilmoittautua eikä sitoutua. Jatkossa käsiteltäviä aiheita ei mainita etukäteen, vaan ne saavat lopullisen muotonsa paikan päällä, ihmisten omien kysymysten mukaan – tai varalta pidettävien alustusten pohjalta.”
Vanha ilmoitusteksti keskustelupiiristä, joka muiden pyynnöstä kokoontui vuoden 2013 aikana allekirjoittaneen toimiessa aluksi vastuuhenkilönä. Myöhemmin vastuu siirtyi papeille. Piiri muutti muotoaan seuraavan vuoden aikana useaan kertaan (mahdollisista muodonmuutoksista / uusista keskustelupiireistä, ks. Kristiyhteisön sivut).
Tunnen vanhempia ihmisiä, jotka noudattavat ortodoksisen kirkon vuodenkiertoa ja paastoavat ennen pääsiäistä. Heistä kaikki eivät kuulu kirkkoon. Ja niistä jotka ovat virallisesti jäseniä osa noudattaa ohjeita omalla tavallaan ja jotkut painottavat kirkkoon kuulumisen merkityksen olevan lähinnä nimellistä. Tämä on pieni esimerkki paljon suuremmasta aiheesta, jota ei ole käsitelty tarpeeksi julkisuudessa. Aiheen ongelmallisuus riippuu toki pitkälti katsojan näkökulmasta. Keskeisenä teemana on kuitenkin: missä määrin on hyvä ihmisten luoda omaa vapaata suhdettaan eri uskontoihin ja niiden perinteisiin? Taide on jo kauan toiminut avoimena väylänä pyhyyden ja hartauden kokemuksille myös tai erityisesti sellaisille ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta halua olla virallisesti tekemisissä uskontojen kanssa.
Miksi tämä olisi ongelma? Kirkkojen keskittyessä vartioimaan omia linjauksiaan on vaivihkaa kehkeytynyt aivan uudenlainen massakulttuurin muoto, johon ottavat osaa monet nuoremmat, riippumatta siitä mitä he itse….. Kirkolliset toimijat ovat eräässä mielessä jääneet pois kuvasta (vaikka eroja on kirkkojen välillä tässäkin suhteessa). Sen sijaan, että ihmiset olisivat voineet vapaasti ammentaa rikkaista perinteistä ja lähteistä, joita kirkot ovat ylläpitäneet, he ovat ajautuneet tilanteeseen, jossa on täytynyt luoda joko/tai -suhde näihin asioihin. Yhä useammin se on ollut kokonaan kielteinen kirkkojen suuntaan (”tosiuskovaisten” ja vastaavien tahojen osallistumisesta kirkkojen maineen menetykseen ei kannata enää puhua). Syypäitä on, vanhaa tarinaa ja virttä seuraten, yhtälailla kirkollisten toimijoiden puolella kuin massakulttuuriksi muuttuneessa vastapuolessakin.
Mutta mikä oikeastaan oli ongelmana? Koko asetelma on hukkunut valheisiin ja yksipuolisuuksiin, jotka estävät varsinaisen aihepiirin tulemista esiin. ”Vastapuoli” joka on hallitsevaa kulttuuria tällä hetkellä, kaikessa monimuotoisuudessaankin, joko tahtoen tai tahtomattaan usein vääristää totuuksia niin, etteivät kirkolliset toimijat enää voi suhtautua nykykeskusteluihin myönteisesti. Se puolestaan ajaa kirkot yhä kauemmas käsiteltävistä aihepiireistä ja samalla estää niitä ajattelemasta uudelleen omia virhearvioitaan, mikä olisi tässä vaiheessa välttämätöntä. Kirjoitin asiasta alunperin vuonna 2004 (Virta-lehden pääkirjoituksessa – osallistumisen syy oli 3. numeron päätoimittajan ja taittajan Matti Rautaniemen ehdotus, ei oma aloitteeni): on käytettävä kaikki voimansa sen ymmärtämiseen, mistä on kyse. Tai muuten kaikki menee päin helvettiä. Näinhän on tapahtunut kuluneen vuosikymmenen aikana. Mutta helvetistä voi etsiä poispääsyä. Siihen tarvitaan kuitenkin tienviittoja.
A hill with a view, Thassos, August 2009. The vague silhouette on the horizon is the island of Samothrake. This was the closest we could get to the Sanctuary of the Great Gods. We were standing between Athos and the Kabiri, and we kind of liked them all (Photoscape by Antti Filppu).
Ei kristillisen vuodenkierron ja vanhan ajan mysteereiden välillä ole pakko nähdä sovittamatonta vastakkainasettelua. Siinä on mystistä yhteenkuuluvuutta ajan virrassa, profetioiden ja mytologisten kuvien toteutumista ihmisessä.
KAΦE Valkoinen Kukka & Mustaa Viiniä 