Tavatessamme sattumalta vuosia sitten Vanhalla ylioppilastalolla ”susi-illassa”, Janne Nummela totesi minun olevan ”persona non grata” yhteiskunnassamme. Jos muistini ei petä, syyksi ehdotettiin liian esoteeristen aiheiden parissa työskentelyä, joka ei ollut silloin muodikasta. Ehkä olin virtsannut väärille seinille edellisen vuosikymmenen aikana. Kenties totuus on jossain kullankeltaisen keskitien suunnalla. Kuvassa allekirjoittaneen vesivärimaaalaus ”Firenzen platonilaisen akatemian kaupunkihuvilan sypresseistä” vuodelta 2012.
Työelämän monista vaiheista ja (epä)onnistumisista olisi hyvä puhua myös epäajanmukaisin tavoin, nekään eivät ole jääneet minulle tuntemattomiksi. En voi puhua varsinaisen, perinteisen työuran puolesta. Ehkä tulevaisuuuden maailmassa tässä esillä olevat asiat ovat ajankohtaisempia. Punaisena lankana on suomalainen ”Spirit”, jota en käännä alkuperäiskielelle. Ehkä kestävyysjuoksijataustani vaikuttaa siihen, että tapana on ollut edetä maaliin asti pidemmälläkin matkalla, vaikken vuosikymmeniin ole fyysisellä tasolla paljon juossutkaan. Teemat puhuvat itsestään käsin, siitä johtunee tämäkin teksti.
Siviilipalveluksessa 2001 alkanut ja sen jälkeen toista vuotta jatkunut ”varsin menestyksekäs ja romanttinen” vahtimestarin urani päättyi vuoden 2003 lopulla suunsoittoon, kun vanhempi työntekijä kommentoi rumasti kenkiäni ja partaani, ja jostain syystä avasin sanaisen arkkuni pahimmalla mahdollisella tavalla, mikä ei jäänyt vaille seurauksia. Miltei kaikkien vihaama ja halveksima työmies oli saanut lokaa päällensä aina, mutta vain selän takana. En ollut aiemmin sanonut tai edes ajatellut mitään pahaa hänestä. Ilmeisesti ensimmäisenä ihmisenä maailmanhistoriassa kerroin hänelle mielipiteen käskyistä, jotka tulevat henkilöltä, jolla ei ole auktoriteettiasemaa virkansa puolesta. Hän kuitenkin tunsi teatterinjohtajan, ja vaikka olin ollut ”hyvissä väleissä” kaikkien kanssa, palveluksiani ei enää tarvittu tämän jälkeen. Vuosien ajan kävin turhaan anelemassa ja rukoilemassa, että minut otettaisiin takaisin.
Olin Kulttuurien museon oppaana (2006) ilman tieto-taitoja. Ystävän toimesta avautunut mahdollisuus ehkä johtui siitä(kin), että olin saanut jonkin verran mainetta ja näkyvyyttä ”julkisuudessa”, ja antropologian laitoksella tapaukseni oli hyvin tunnettu. Seurauksena olikin lähes täydellinen epäonnistuminen. Kohtaamispaikkana Kongo -näyttelyn avajaisissa paikalla ollut lehdistö ja silmäätekevät saivat huomata, ettei opas hallinnut aihettaan. Mieleni teki vajota maan alle, häpeä ja kärsimys olivat kuvainnollisen kirjaimellisesti lyijynraskaita ja myötähäpeä museon henkilökunnan suunnalta saattoi olla tähän verrattavissa. Toki taustalla oli mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä ja elämäntilanteesta johtuvaa tasapainottomuutta (vuoden aikana sattui ja tapahtui kaikenlaista niin musiikkirintamalla kuin yksityiselämässäkin). Jatkoin opastusten tekemistä koko syksyn kaikesta huolimatta. Ja loppua kohden kierros menikin jo hyvin. En luovuttanut. Vaikka opastus alkoi sujua, palveluksiani ei tarvittu tämän jälkeen museossa (jota ei tosin enää ole olemassa). Johdatusta oli, että löysin tieni naapurisalissa olevaan Athos-näyttelyyn, jolla oli käänteentekevä vaikutus.
Platonin Akatemiassa Halosenniemessä keväällä 2010 sain tilaisuuden kommentoida pidettyjen aamuesitelmien aiheita. Katselin saappaitani täyden yleisön edessä mutisten ja änkyttäen epämääräisiä lauseenparsia, häveten puolisokeita silmiä päästäni. Luojalle kiitos, iltapäiväksi oli sovittu muutakin ohjelmaa, ja ”Kalevalatyöpaja” Kallio-Kuninkalan kartanon pihamailla runsaslukuiselle yleisölle meni kuten oli ollut tarkoituskin. Epäselvyyksiä ja väärinkäsityksiä liittyi alkujärjestelyihin, mikä osaltaan sel(v)ittää tapahtuneita. Tämä oli ensimmäinen kohtaamiseni Tapio Turpeisen kanssa, ja sen jälkeen olen ollut (lähes) aina paikalla, pitämässä alustusta tai vetämässä keskustelua yms. Lämpimät kiitokseni menevät yhä Tapiolle, joka ei kääntänyt selkäänsä ”fiaskon” jälkeen, vaan antoi uuden mahdollisuuden. Ehkä vuosien myötä olen oppinut puhumaan, kuka tietää. (Tähän liittyen on mainittava olleeni syyskuusta 2010 lähtien sijaisopettajana Tuusulan lukiossa, missä olen saanut harjoitella satoja kertoja esiintymistä ja puhetaidon perusteita. Tämä ”sivujuonne” on pitänyt minua työn syrjässä kiinni opiskelujen ohessa).
KAΦE Valkoinen Kukka & Mustaa Viiniä 