Kulttuurin muodot(tomuus)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kulttuurin muodot on Ruth Benedictin klassikkoteoksen nimi. Kulttuurin muodottomuus puolestaan on Väki-lehdessä (1/02) julkaistun, sekavan ja mosaiikkimaisen tekstini otsikko. Vesivärimaalaus Antti Filppu (2009).

Vuonna 2000 aloitin kaiken alusta. Kirjoitin ensimmäiset esseeni Helsingin yliopistossa, Fiction in the Middle Ages keskiajan tutkimukseen liittyen ja The Shadow of Fate uskontotieteen laitokselle (Miltonin, Blaken ja Kalevalan yhteyksistä). Vasta kolmas essee käsitteli pääainettani antropologiaa, Colonial encounters -kurssilla, muuttuvien aikojen ja toiseuden olemusten parissa aiheeseen tutustuen. Olin toisen vuoden opiskelija, joka oli hajonnut kappaleiksi edellisenä keväänä ja palannut maitojunalla kotiin, jättäen kaikki opinnot kesken (Ritual studies -kurssin magiaessee jäi lopulta kirjoittamatta, vaikka olin jo lukenut pakolliset klassikot Malinowskin, Maussin, Evans-Pritchardin ja Frazerin teoksista lähtien).

Kaikki kolme ensimmäistä esseetä olivat luonteeltaan vilpittömiä ja kauniita kaikessa yksinkertaisuudessaan. Niissä ei ollut juuri mitään mainitsemisen arvoista, edes argumenttia. Teksteissä oli kuitenkin oikeanlainen asenne opintoihin ja tieteeseen. Olen jälkikäteen usein kuullut, ettei opiskelijana tulisi yrittää liikaa. Jos kuvittelee tietävänsä enemmän kuin opettajat, vie itseltään mahdollisuuden oppia tuntemaan totuuden perusteita. On ihmisen henkiselle kehitykselle hyväksi, ettei yritä päteä opiskeluaikana.

Vielä saman vuoden lopulla kirjoittamani esseet myyteistä ja draamasta / runoudesta, sekä Victor Turnerin metafora-teorioista (Meksikon vallankumoukseen liittyviin esimerkkeihin asti) olivat saman tunnelman sisälle punottuja tekstejä, joissa näkyi toivoa heikkouden keskellä.

Kun menin siviilipalvelukseen seuraavana vuonna, kirjoitin eräässä mielessä parhaan tekstini ainejärjestömme Väki-lehden päätoimittajana ollessani numeroon (4/01), jonka taitoin äärimmäisen huonosti. Sille naurettiin yleisesti. Itse teksti oli voimakas ja erikoislaatuinen. Palattuani takaisin ruotuun 2002 taittojälki parani huomattavasti, sillä en enää vastannut siitä. Aloin kuitenkin yrittämään liikaa, ja teksteissäni oli joskus aivan-liian-pakonomaista ja vinoutunuttakin huumoria ylimielisen kaikentietäväisyyden ohella. Tätä jatkui viimeisiin opiskelijatöihin asti (2005), jolloin aloin vakavasti kyseenalaistamaan tyyliäni. Sain parempia arvosanoja sekä tunnustusta laitoksen väeltä, eiväthän tekstit olleet ansioita vailla, mutten aina löytänyt itseäni kirjoitusten takaa, eikä minulle useinkaan jäänyt niistä ”hyvää mieltä”. Tähän liittyi toki paljon muitakin syitä, jotka ovat sekä ymmärrettäviä että puolusteltavissa monin eri tavoin (sinänsä teksteissä oli ”ainutlaatuisuutta ja voiman säihkettä”). On silti yhä pidettävä muistoa yllä, ja tietoisuutta, oikeanlaisen äänensävyn aikaan saattamisesta.